torstai 16. toukokuuta 2013

The Artist - Arvostelu (2011)





Jälleen kerran vuorossa elokuva, jonka hankin Anttilan 3kpl/10€ -tarjouskampanjasta. Pitkästä aikaa muuten tässä kampanjassa on mielestäni todella mielenkiintoisia elokuvia. Yleensä kun he tuntuvat vain dumppaavan kaikista luokattomimmat ja huonokantisimmat halpisjulkaisut yhteen isoon laariin keskelle liikettä, jonka keskeltä on lähes mahdotonta noukkia leffoja kaatumatta itse DVD-kasaan. Tällä kertaa elokuvat olivat siististi hyllyköissä, ja valikoimissa oli aika paljon mm. Future Filmin mielenkiintoisia julkaisuja viimeiseltä parilta vuodelta. Tämä kyseinen elokuva on kuitenkin Scanboxin heiniä.

George Valentin (Jean Dujardin) on kuuluisa mykkäelokuvien tähti 1920-luvun Hollywoodissa. Rakkaan koiransa kanssa he ovat luoneet toimivan parivaljakon, joka hurmaa katsojia niin valkokankailla kuin oikeassa elämässäkin. Eräänä päivänä teatterin ulkopuolella Georgen poseeratessa paparazzeille astuu kuvaan Peppy Miller (Bérénice Bejo) nuori Hollywoodin tähteydestä haaveileva tyttö, joka törmää Valentiniin salamoiden välkkyessä. ”Kuka tämä tyttö on?” ihmettelevät lehtiotsikot, etusivulla komeilevat George sekä Peppy. Tästä innostuneena Peppy suuntaa George Valentininkin työllistävälle Kinograph Studiosille. Peppy hurmaa roolittajan tanssitaidoillaan, ja saa pienen taustaroolin tanssijana George Valentinin tähdittämässä elokuvassa. Kuvauksissa George ihastuu Peppyyn. Pukuhuoneessa hän piirtää Peppylle kauneuspilkun huulten viereen, pitäähän hänellä olla jotain, mitä kenelläkään muulla tähdellä ei ole. Ihastus on molemminpuolista, mutta George on naimisissa ja menestyvä näyttelijä, Peppy vasta pelkkä avustaja. He erkanevat toisistaan. Vuodet vierivät eteenpäin, äänielokuvien aika on tullut, monet mykkäelokuvien näyttelijät eivät pysty siirtymään äänielokuvien pariin. He ovat oppineet näyttelemään kasvoillaan ja kehoillaan, eivät äänillään. George Valentinin ura on laskussa, Kinograph Studios siirtyy kokonaan äänielokuvien tuotantoon. Tästä suivaantuneena George päättää tuottaa ja ohjata oman elokuvansa, rahoitus tulee omasta pussista. Elokuvan tuotanto venyy ja venyy, rahaa palaa. Lopulta elokuva on valmis ja ensi-ilta on käsillä. George huomaa Peppy Millerin uuden elokuvan tulevan samana päivänä ensi-iltaan hänen elokuvansa kanssa. Lopulta Georgen pahimmat pelot käyvät toteen, hänen elokuvansa kerää ainoastaan kourallisen katsojia, kun taas Peppy Millerin elokuva on jättimenestys, ja Peppy Hollywoodin iso uusi tähti. Osakemarkkinat romahtavat ja George menettää talonsa sekä irtaimistonsa. Hän joutuu muuttamaan pieneen rähjäiseen asuntoon koiransa ja muutaman filmikelan kanssa. George ja Peppy ovat vaihtaneet rooleja, ihastus toisiaan kohtaan on kuitenkin säilynyt. Löytääkö rakkaus keinot?

The Artist on ollut katselulistallani jo ensijulkaisustaan asti. Panttasin kuitenkin katsomista odottaen juuri oikeaa hetkeä ja mielentilaa, en halunnut pettyä elokuvaan, niin kuin on käynyt monen muun kriitikoiden ylistämän leffan kanssa. Tämän halvemmalla (3,33€ kpl) en tule tuskin DVD:tä uutena saamaan, joten pakkohankintahan tämä oli, ja odottavin tunnelmin aloitin katsomisen.

Pelot olivat turhia. The Artist on elokuva, joka pitää katsojan ruudussa kiinni ensisekunneista lähtien, viimeiseen kuvaan asti. Reilu puolitoistatuntinen meni kuin parissa minuutissa. Tätä jos mikä, on hieno tarinankerronta. Ohjaaja Michel Hazanavicius (sanokaa se nopeasti kymmenen kertaa peräkkäin) nousi kerralla seurattavien ohjaajien listalleni. Mustavalkoisena sekä 1.33:1 kuvasuhteessa (eihän 20-luvulla ollut vielä laajakuvaa) kuvattu elokuva on upean näköinen, niin valaistuksen, kuvauksen kuin lavastuksenkin suhteen. Elokuva ei näytä missään vaiheessa keinotekoiselta, vaan katsoja on aidosti matkustanut ajassa taaksepäin 1920-luvun Los Angelesiin. Vaikka elokuvassa onkin taianomainen tunnelma, niin visuaalisesti ja tuotannollisesti  The Artist tuntuu realistiselta. Vaikka enhän minä toki mikään ekspertti tässä aiheessa ole, mutta sen käsityksen elokuvasta saa.

Jean Dujardin tekee mielettömän hienon työn George Valentinin roolissa. Näin jälkiviisaana voin todeta parhaan näyttelijän Oscarin menneen aivan oikealle miehelle. Bérénice Bejo on kuin ilmetty 1920-luvun tähtönen isoine silmineen ja kiharine tukkineen. Hänen roolityönsä ei kalpene yhtään Jean Dujardinille. He ovat valkokankaalla täydellinen pari. Koko elokuvasta ei löydy oikeastaan yhtään huono roolisuoritusta. John Goodman on kuin luotu esittämään vanhanajan sikaria tupruttelevaa studiopomoa, James Cromwell on sympaattinen Georgen lojaalina autokuski Cliftonina, Penelope Ann Miller niin ikään näyttää kuin suoraan vanhasta Hollywoodista repäistyltä näyttelijättäreltä Georgen vaimona Doriksena. Malcolm McDowell nähdään myös pienessä osassa, hänkin ulkonäöllisesti sopii tuon ajan kuvaukseen kuin nyrkki silmään. Myös Uggie-koira on hauskaa katseltavaa.

Tarinan edetessä hieman pidemmälle, elokuvan ja todellisuuden rajat hämärtyvät, ja elokuvantekijöiden jotkut oivallukset ovat riemastuttavan kekseliäitä. Erityisen toimiva on kohtaus, jossa George Valentin huomaa käytännössä, kuinka äänielokuvat ovat tulleet jäädäkseen.

Elokuvan musiikit ovat myös toki suuressa roolissa tarinan kertomisessa. Säveltäjä Ludovic Bource on luonut hienon scoren, joka myös kuulostaa siltä kuin se olisi napattu suoraan jostain vanhasta mykkäelokuvasta.

Mykkäelokuvista puheen ollen, tämä aikakausi elokuvien historiassa on jäänyt itseltäni harmittavan vähälle huomiolle. Toki Charlie Chaplinin, Buster Keatonin ja Harold Lloydin klassikkolyhärit on lapsuudessa nähty, mutta The Artistin katsomisen jälkeen alkoi mieli nähdä lisää mykkäelokuvia. Jos näin hienoa tarinankerrontaa löytyy modernista mykkäelokuvasta, niin luulisi sitä löytyvän myös tuon aikakauden kulta-ajan tuotoksista.



The Artistia katsellessa tulee hyvälle tuulelle, siinä on draamaa, romantiikkaa, huumoria, jännitystä, oikeastaan kaikkea mitä tarvitaan hienoon elokuvaan. Voin jo nyt sanoa, että tulen katsomaan tämän vielä monta, monta kertaa, joka kerta luultavasti yhtä hyvällä mielellä. The Artist on periaatteessa täydellinen elokuva.


1 kommentti:

  1. Malcolm McDowellin kasvoissahan näkyy samaan tapaan aiemman elämän rilluttelu kuin vaikka W.C. Fieldsillä.

    VastaaPoista