perjantai 3. toukokuuta 2013

Olympus Has Fallen - Olympos on valloitettu (2013)


O: Antoine Fuqua N: Gerard Butler, Aaron Eckhart, Morgan Freeman, Melissa Leo




Tätä elokuvaa kohtaan minulla oli kohtuullisen suuret odotukset oikeastaan vain kahdesta syystä. Ensinnäkin IMDb:n käyttäjien keskiarvio leffalle on tällä hetkellä 7.0/10, mikä on aika hyvä lukema ottaen huomioon ensi-illan olleen Yhdysvalloissa jo maaliskuun puolella ja toisaalta tämän kaltaisten elokuvien lopullinen keskiarvio liikkuu yleensä siellä 5-6 paikkeilla. Toinen syy on leffan saama suitsutus toimintaelokuvien fanien keskuudessa. Jostain syystä tätä on kehuttu monellakin eri nettifoorumilla ja elokuvasivustolla todella kovaksi action-rainaksi. Katsotaan lunastaako se odotukset.

Elokuvan juoni on seuraavanlainen: Pohjois-Korealaiset terroristit hyökkäävät Valkoiseen taloon kidnapaten presidentin maan alla sijaitsevaan bunkkeriin. Gerard Butlerin esittämä salaisen palvelun agentti on ainoa joka heidät voi pelastaa. Ihan oikeasti, juuri enempää elokuvasta en voi kirjoittaa. Epäilen lopullisen käsikirjoituksen olleen samanpituinen.

Olympus Has Fallen on siinä mielessä erikoinen elokuva, että se on kuin jäänne 90-luvulta. Ellei leffan kehittynyttä teknologiaa, kännyköitä ja bluetoothia oteta huomioon, olisi tämän käsikirjoituksen voinut hyvin kuvata 15-20 vuotta sitten. Tämähän ei toki ole huono asia, itse tykkään mahdottomasti 80- ja 90-luvun Hollywoodin toimintaelokuvista, kukapa ei tykkäisi. Eräällä foorumilla joku kirjoittikin osuvasti, että tämä on kuin Under Siege 3 ilman Steven Seagalia. Ehkäpä jossain rinnakkaisessa universumissa Steven Seagal on 50-kiloa laihempi ja kovemmassa kysynnässä ja näin ollen tämän elokuvan pääosassa. Casey Ryback olisi voinut olla Valkoisen talon keittiössä leipomassa vaikka kermakakkua diplomaattivieraille, hyökkäyksen tapahtuessa hän olisi piiloutunut pakastelokeroon. Aseita hän ei olisi tarvinnut, vaan olisi rakentanut räjähteet kookosmaidosta ja fariinisokerista, ja ne joihin ne eivät olisi tepsineet hän olisi heitellyt aikido-ottein seinistä läpi. Leffan lopussa hän olisi pitänyt 15 minuutin puheen kierrätyksen tärkeydestä. Mutta nyt eksyin aiheesta.

Gerard Butlerista en osaa sanoa juuta enkä jaata. Kyllähän hän ihan mallikkaasti hoitaa roolinsa, lihakset on hankittu ja sutkautukset lentelevät, mutta en minä silti toimintatähdeksi vielä kutsuisi. Näkisin tällaisen elokuvan pääroolissa ennemminkin vaikka Wesley Snipesin tai Bruce Wilisin, ehkä jopa Sylvester Stallonen. Toisaalta noita kyseisiä näyttelijöitä pidettäisiin varmaan liian vanhoina tällaiseen rooliin. On muuten jotenkin surullista, että tämä sukupolvi ei ole mielestäni oikein tarjonnut varteenotettavia toimintatähtiä. Kuka on tämän sukupolven Arska tai Syltty? Jason Stathamista en ole oikein koskaan välittänyt. Onko niitä muita?

Butlerin lisäksi muut roolit on täytetty melko lahjakkailla ja nimekkäillä näyttelijöillä, mukana on mm. Aaron Eckhart, Morgan Freeman, Angela Bassett, Melissa Leo, Robert Forster ja Dylan McDermott, ei kun Dermot Mulroney… ei vaan Dylan McDermott. Kaikki edellä mainitut hoitavat hommansa kotiin ammattitaidolla, joskin melko innottomasti. Ainoastaan Melissa Leo pistää isomman vaihteen silmään leffan edetessä, mutta valitettavasti hänen kohdallaan se menee ylinäyttelemisen puolelle.
Rick Yunen esittämä pääpahis on mukana ainoastaan koska elokuvaan tarvittiin pääpahis. Hänen varsinaiset motiivit jäävät hieman pimentoon, eikä niillä toisaalta taida olla väliäkään. Niin, ja hahmon nimi on ”Kang”. Minähän sanoin että tässä tarvotaan 90-luvun kliseesuossa.

Pakko muuten omistaa kokonainen paragrafi elokuvan tökeröille CGI-kohtauksille. Ymmärrän kyllä, että esimerkiksi kohtaus jossa limusiini kolaroi ja lentää kielekkeeltä alas on varmasti halvempi teettää kokonaan tietokonetehosteena, mutta se vie kohtauksen tehokkuutta huomattavasti pois jos katsoja tietää näkevänsä keinotekoista animaatiota. Itselleni tällaiset kohtaukset eivät toimi lainkaan. Haluan nähdä oikean auton lentävän ilmassa, koska näen, että se on oikea auto, ja tiedän että sen on joku stunt-kuski ajanut oikeasti rampilta ilmaan.

Elokuvan ysäritunnelma oli alkuun ihan tervetullutta, mutta puoliväliin päästessä olin saanut tutuista ja turvallisista juonenkäänteistä tarpeekseni. Halusin elokuvan tarjoavan minulle jotain uutta, ennennäkemätöntä, yllättävää, mutta turhaan. Alusta loppuun asti Olympus Has Fallen kulkee juuri niin kuin sen luulet kulkevankin. Elokuvan joka toinen repliikki on jonkin sortin kulunut klisee. ”United States doesn’t negotiate with terrorists.” ”Don’t you die on me, man!” ”secure the perimeter!” ”Abort mission! I repeat, abort!” Nämä repliikit, tai jonkin sortin muunnelmat näistä ja monia muita kuullaan leffassa. Kyllä, mukana on jopa kohtaus jossa iso digitaalinen kello laskee aikaa alaspäin ja sankarimme täytyy leikata oikea johto/kirjoittaa koodi tietokoneeseen pysäyttääkseen sen ja pelastaakseen maailman. Pysähtyykö kello juuri paria sekuntia ennen ajanlaskun loppua? Katso Olympus Has Fallen ja ota selvää. Ehkä mieluiten sitten vasta DVD:llä/Blu-Ray:llä.





1 kommentti:

  1. Tuo Seagal-spekulaatio repeilytti.

    Siinä olet oikeassa, ettei jenkkiläinen elokuvateollisuus ole onnistunut synnyttämään yhtä ikonisia toimintastaroja kuin kasarilla, tosin genre itsekin tuntuu olevan aika heikossa hapessa. Mielestäni yksi iso ongelma on se, että tarjokkaat ovat näyttelijöinä ammattimaisia, mutteivät erityisiä. Esimerkiksi Schwarzenegger kykeni siirtämään persoonansa/imagonsa uskottavasti filmistä toiseen ja Stallonehan on terävimmillään ihan oikea, käsikirjoittava-tuottava-ohjaava-pääosittava auteur.

    Luultavasti tämäkin tulee jossain vaiheessa katsottua juuri sen kaavamaisuudesta kuullun kritiikin todenperäisyyden tarkistamiseksi.

    VastaaPoista